Binna Bánna lasten radio
Lasten Binna Bánna -radio-ohjelma kuultiin ensimmäisen kerran toukokuun 8. päivänä 2002. Lähetyksen pituus on 30 minuuttia ja Binna Bánna toimitetaan kolmella saamen kielellä. Siinä on pohjois-, inarin- ja koltansaamenkielisiä osia, joiden toimittamisessa lapset ovat aktiivisesti mukana. Ohjelmassa soitetaan paljon saamenkielistä lastenmusiikkia.
YLE Sámi radiossa on ollut lastenohjelmia jo ennen 2000-lukua. 1980-luvulla lähetettiin kouluradiota ja lauantaiaamuisin lähetetyissä ohjelmissa oli myös lapsille toimitettuja osia. Ennen YLE Sápmin tuottamia Binna Bánna -ohjelmia Norjan yleisradioyhtiö NRK:n tuottamat saamenkieliset lastenohjelmat kuuluivat myös Suomessa.
Binna Bánna-ohjelman kuulet Yle Sápmi kanavalta joka perjantain klo 10.00-10.30 ja uusintana maanantaisin klo 14.00-14.30. Ohjelmat ovat kuultavissa Yle Areenassa.
Kuvassa Binna Bánnan toimittaja Irene Länsman työssään.