Saamelainen kuvataide

Saamelaisen kuvamaailman perinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse kalliopiirrostaiteeseen. Toisaalta nykytaiteen keskeinen vaikuttaja on myös länsimainen taidekäsitys, joka on tullut tutuksi koulussa ja suuryhteiskunnassa välittyneen maailmankuvan kautta. Kuten muillakin taiteen aloilla, saamelaisessa kuvataiteessa monet mielenkiintoisimmat teokset ovat syntyneet tämän ristiriidan tulkinnoista.

Keskeisimpiä saamelaisia taiteilijoita ovat Johan Turi, Nils Nilsson Skum, John Savio, Iver Jåks, Nils-Aslak Valkeapää, Lars Pirak, Rose-Marie Huuva ja Britta Marakatt-Labba sekä Marja Helander, Suohpanterror, Anders Sunna, Katarina Pirak Sikku, Geir Tore Holm.

Iver Jåks ja Nils-Aslak Valkeapää ovat tunkeutuneet vanhaan kuvastoon ja perinteelliseen maailmankuvaan kirjojen ja valokuvien kautta. He eivät pysty eivätkä haluakaan hyödyntää vanhaa symboliikkaa alkuperäisessä merkityksessään. Se merkitsee kuitenkin merkittävää inspiraation lähdettä.

Taidekäsityötä edustavat Rose-Marie Huuva ja Britta Marakatt-Labba. Duodjin tavoin taidekäsityö perustuu perinteisille materiaaleille ja malleille, joita kuitenkin jonkin verran muunnellaan. Keskeisenä yhtymäkohtana nykytaiteeseen on, että taidekäsityö on jo selvästi irronnut jokapäiväisestä käytännöstä, arkikäytöstä.

Saamelaistaiteen uranuurtajat Johan Turi ja Nils Nilsson Skum tulivat tunnetuiksi kirjojensa kautta. Kalliopiirrosten tekijöiden tapaan he kirjoittivat ja piirsivät säilyttääkseen tietoa, välittääkseen eteenpäin vanhan kansan perintöä. Heille oli tyypillistä kansanomainen tapa yhdistää historiaa, mytologiaa ja omaa elämäkertaansa.

Etelä-Varangin saamelainen John Savio opiskeli Oslon taide- ja käsityökoulussa 1920-luvulla. Ennen varhaista kuolemaansa 36-vuotiaana hän ehti tulla tunnetuksi puupiirroksistaan, jotka esittävät perinteisiä saamelaisia aiheita ja joita yhä tänä päivänä käytetään mieluusti saamelaiskirjojen kuvitukseen.


Moderni taide syntyy

 

Saamelaisen nykytaiteen varsinainen läpimurto tapahtui 1970-luvun lopulla. Merkittävimpiä tapauksia oli Mázen taideryhmän (sámi dáiddárjoavku) muotoutuminen vuonna 1978. Joukkoon kuuluivat ideoija Synnøve Persenin lisäksi mm. Aage Gaup, Rannveig Persen, Josef Halse, Trygve Lund Guttormsen, Hans Ragnar Mathi-sen ja Berit Marit Haetta.

Saamelaistaiteilijoiden liitto (Sámi Dáiddačehpiid Searvi, SDS) perustettiin vuonna 1979. Se on koonnut yhteen Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisalueen taiteilijat, järjestänyt näyttelytilaisuuksia ja ohjannut toimintaa vuonna 1986 Kaarasjoelle perustetun Saamelaisen taidekeskuksen kautta. 

Saamelaistaiteilijoiden joukko tänä päivänä on laaja. Heidän tekniikkansa jakaantuvat lähes kaikille nyky-aikaisen taiteentekemisen lohkoille. Joukossa on veistäjiä, taidekäsityöläisiä, maisemamaalareita, graafikkoja, abstraktin taiteen edustajia ja valokuvaajia. Taiteilijoita on pitkin Saamenmaata Etelä-Varangista Nordkappin kautta eteläsaamelaisille alueille, samoin kuin varsinaisen saamelaisalueen ulkopuolella, Berliinissä asti.

Nykytaitelijoihin kuuluvat mm. Merja Aletta Ranttila, Majlis Skaltje, Eva Aira, Sissel Sofie Zahl, Seija Ranttila, Liisa Helander, Kerttu Vuolab, Ingunn Utsi, Aage Gaup sekä kuvataitelijat Niillas A. Somby, Harry Johansen Ivar Murberg, Bente Geving, Marja Helander, Suohpanterror, Anders Sunna, Katarina Pirak Sikku ja Geir Tore Holm.

Sysäyksenä taiteen tekemiseen näyttää usein olleen tietty trauma, joka on syntynyt taustan ja uusien vaikutteiden välisestä ristiriidasta. Kyseessä voi olla konkreettinen, fyysinen trauma, kuten Jåksin tai Hans Ragnar Mathisenin kohdalla. Toisaalta kyse on useimmiten henkisestä traumasta, kuten esimerkiksi Merja Aletta Ranttilalla. Nykyajan luomaa traumaa, joka on toisaalta tuonut mukanaan saamelaisen identiteetin vahvistumisen ja jopa hahmottumisen, merkitsi Altan voimalakiista 1980-luvun vaihteessa.

Kuvataiteilija Outi pieski näyttelynsä avajaisissa Emmassa, Espoossa, syksyllä 2018.

Kuva: Eeva Mäkinen

Outi Pieski eli Čiske-Jovsset Biret Hánsa Outi (s. 1973 Helsingissä) on kasvanut Helsingissä, mutta kokee taiteensa lähteeksi isänsä kotiseudun, Tenojokilaakson.

    Sen jälkeen kun taiteilija muutti 2000-luvun alkupuolella Tenojoelle, työt ovat heijastelleet kokemuksia uudelleen löydetystä kotiseudusta. Hän on korostanut maalaamisen merkitystä uskonnolliseen viittaavana toimituksena, jossa arki ja pyhä yhdistyvät. Sen kautta hän pääsee lähelle omia esi-isiään ja sukunsa juuria. 
    Käsityöperinne on Pieskin töissä vahvasti esillä. Taideteostensa kehykset hän voi rakentaa kirjavista kankaista tai erivärisistä lankatupsuista. Hän on todennut kehysten tekemisen olevan rituaali, joka liittää maalaamisen käsityöhön ja naisten arkeen. Kehysten vaihtelevien aiheiden kautta hänen maalauksensa tuntuvat laajenevan ulospäin ja lähtevän liikkeelle esimerkiksi teoksessa Ahkun lääkemänty (2009), jossa puunjuuret lähtevät teoksesta omille teilleen.
     Čuolmmadit (Solmia runsaasti solmuja) -näyttelyssään hän on käyttänyt saamelaisnaisten silkeissä käytettyä solmintatapaa kootakseen tuhansista hapsuista kokonaisen saamenhuivien metsän, jossa museokävijä voi astella. Se kuvaa myös saamelaisten voimaannuttavaa kokoontumista yhteen. Projektissaan tutkija Eeva-Kristiina Harlinin kanssa Pieski on tutkinut sitä, miten aikanaan saamelaisnaisten käytöstä kadonnut sarvilakki on palautettavissa keskusteluun saamelaisuudesta.
      Pieski on tuonut esiin myös poliittisempia kannanottoja saamelaisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta. Julkisuudessa hän on vastustanut saamelaisen kulttuurin käyttämistä halventavissa yhteyksissä samoin kuin saamelaisten oikeuksien kannalta kyseenalaisia päätöksiä. Jälkimmäiseen liittyy esimerkiksi Tenojoen kiistanalainen kalastussopimus, jota hän on käsitellyt myös Moratorio-nimisessä näyttelyosiossa, joka on tehty yhdessä runoilija Niillas Holmbergin ja taiteilija Jenni Laitin kanssa.
      Kahden valtion rajalla virtaava Tenojoki luonnehtii muutenkin Pieskin taiteilijalaatua. Monen kulttuurin rajoilla syntyy uusia yllättäviäkin yhteyksiä, joita Pieski kuvaa kantaaottavasti, mutta myös pehmentämällä sitä hienovaraisen huumorin avulla. Käyttämällä isi-isien perintöä uuden ajan taustassa ja värimaailmassa, hän luo uudenlaista kieltä, jolla on kaksoismerkitys.

Čuolmmadit (Solmia runsaasti solmuja) -näyttelyssään Outi Pieski  käytti saamelaisnaisten silkeissä käytettyä solmintatapaa kootakseen tuhansista hapsuista kokonaisen saamenhuivien metsän, jossa museokävijä voi astella.

Se kuvaa myös saamelaisten voimaannuttavaa kokoontumista yhteen.

Kuva: Eeva Mäkinen

Perinnettä muuntelevia taiteilijoita ovat myös ne käsityöläiset ja taidekäsityöntekijät, jotka ovat lähteneet kehittelemään töitään taiteellisempaan ja symbolisempaan suuntaan. Esimerkiksi Ruotsin saamelainen Majlis Skaltje tuntee omimmaksi alakseen äidiltä perimänsä nahkavaatteiden tekotaidon ja käyttää perintei¬siä symboleita.

Luonnontunteen ohella teoksissa on selvä tietoisuus uudesta. Kaarasjoella asuvan ruotsinsaamelaisen Eva Airan teoksissa abstraktinkin grafiikan taustalla erottuu pohjoisen avara maisema. Varankilaisen Sissel Sofie Zahlin töiden pohjana on luonto, mutta eniten häntä ovat kiinnostaneet ihmisten väliset yhteydet.

Muista Suomen saamelaisalueen taiteilijoista Seija Ranttila hyödyntää modernissa designissaan niin suo-malaista 60-lukulaista kuviointia kuin perinteisiä saamelaisia värejä ja kuviointia. Hänen työtään on sanottu tekstiilitaiteen "moderniksi etnoksi". Graafikko Liisa Helander tunnetaan erityisesti kirjankuvittajana, jonka suunnittelemia kansia ja piirroksia on ollut mukana myös erilaisissa näyttelyissä. Kirjailija Kerttu Vuolab tunnetaan myös kuvataiteilijana esimerkiksi teokseen Ánde ja Risten jagi fárus tekemistään töistä.

Merisaamelaisen veistoksissaan Ingunn Utsi käyttää perinteisiä materiaaleja, kuten puuta ja kiveä, mutta myös nykyaikaista pleksilasia. Kuvanveistäjä Aage Gaupin lähtökohtana on pyrkimys yhdistää saamelainen maailmannäkemys ja muoto-oppi nykyaikaiseen tilankäsitteeseen ja materiaaliin.

Saamelainen valokuvataide alkoi kehittyä 1970-luvun lopulla sirmalaisen Niillas A. Sombyn töissä. Hän kuvasi kantaaottavasti saamelaisten elämän muutosta, kuten Harry Johansen 1980-luvulla. Somby otti voimakkaasti osaa myös Alta-taisteluun.

Teksti: Veli-Pekka Lehtola. Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide (2015)

Toimitus 2019: vastaava toimittaja Ulla Aikio-Puoskari, toimittaja Outi Paadar

Pedagoginen sisältö: Petra Kuuva

Graafinen suunnittelu ja toteutus: Eeva Mäkinen

  • Facebook Social Icon
  • Twitter Social Icon

TÄMÄN SIVUSTON MATERIAALIA ON LUPA KÄYTTÄÄ KOULUOPETUKSESSA

© COPYRIGHT SAAMELAISKÄRÄJÄT

©2018 by KANSALLISPÄIVÄ. Proudly created with Wix.com